Kuokkala - Päijänteen helmi

Jyväskylän maalaiskuntaan kuulunut Kuokkala liitettiin Jyväskylään vuonna 1965. Kolme vuotta myöhemmin hyväksyttiin alueelle yleiskaava. Siinä määriteltiin alueen pääliikenneväylät ja millaista asumista alueelle tulevaisuudessa voidaan rakentaa. Nykyisin Jyväskylän suurimman asuinalueen, Kuokkalan suunnittelu käynnistyi 1970-luvulla. Tällöin harva ymmärsi, miksi Jyväskylän keskustan läheisyyteen kaavaillaan niin suurta asuinaluetta. Valtion taholta ihmeteltiin, että mistä Kuokkalaan riittää tulevaisuudessa asukkaita.
”Ei haluttu, että tästä tule mitään parinkymmenen tuhannen ihmisen slummi. Ajatuksena oli, ettei rakenneta pelkkää omakotialuetta esimerkiksi Ristikivestä, vaan sekaan sijoitettiin myös kaupungin vuokra-asuntoja pienimuotoisena kerrostalotyyppinä”, Kuokkalan suunnittelijana ja projektipäällikkönä vuosina 1975– 1989 toiminut Martti Päviänsalo kiteyttää silloisia tavoitteita. Jyväskylän kaupunki sai Kuokkala projektista Suomen Arkkitehtiliiton SAFA-palkinnonsa vuonna 1985. Nykyään Kuokkalassa asuu noin 16 000 ihmistä.

Asukkaat kertoivat mielipiteitään Kuokkalasta

Kuokkala on n. 16.000 asukkaan luonnonkaunis kaupunginosa Päijänteen ja Jyväsjärven välissä. Jyväskylän suurimpaan kaupunginosaan kuuluvia alueita ovat mm. Ainola, Ainolanranta, Kuokkalanpelto, Kuokkalan Keskusta, Nenäinniemi, Ristikivi, Ristonmaa, Samulinniemi, Suuruspää, Tikka ja Ylistönrinne.

”Kuokkalassa on hyvä asua", kuului kuokkalaisten oma arvio linjaus kaupunginosastaan Kuokkalan Asukkaat ry:n järjestämässä asukaskyselyssä. Kyselyyn vastanneet kertoivat mielipiteitään niin Kuokkalan hyvistä kuin huonoistakin puolista.

Kuokkalalaiset arvostavat kotiseutuaan rauhallisena ja luonnonkauniina alueena, josta on kuitenkin hyvät liikenneyhteydet Jyväskylän keskustaan.
Myös omat lähipalvelut, Kuokkalan koulut ja päiväkodit keräsivät asukkailta runsaasti kiitosta. Kaupunginosaa kehuttiinkin useaan otteeseen ihanteellisena ympäristönä lapsiperheelle. Toisaalta kaupunginosan monimuotoiset asuinmahdollisuudet tekevät Kuokkalasta hyvän sijainnin oikeastaan kenelle tahansa. Lähes kaikki vastaajat kertoivatkin viihtyvänsä alueella hyvin tai peräti erinomaisesti. ”Kotoisa Kuokkala”, kuuluikin eräs ehdotuksista tunnuslauseeksi. Asukkaat kuvailivat Kuokkalaa rauhalliseksi ja viihtyisäksi asuinalueeksi, josta on kuitenkin hyvät yhteydet Jyväskylän keskustaan. Peruspalvelujen tasoa ja riittävyyttä pidettiin pääsääntöisesti hyvänä. Alueen terveyspalvelut saivat myös kehuja, tosin laboratoriopalvelujen siirtyminen keskustaan nostatti vastalauseita.

Luonnonläheinen Kuokkala

Kiitosta keräsi myös uusi asuntokanta, mutta silti edulliset hintatasot. Vastaajien mukaan Kuokkala on ihanteellista aluetta myös omakotitalosta haaveilevalle, sillä luonnonläheisyys ja kauniit maisemat kuuluivat kyselyn perusteella alueen kiistattomiin ansioihin. Ihastusta herättivät Kuokkalaa ympäröivien Päijänteen sekä Jyväsjärven läheisyys. Jyväsjärveä kiertävä Rantaraitti ja liikuntamahdollisuudet yleensä keräsivät kiitosta, kaipaamaan jäätiin vain Jyväsjärven puolelta puuttuvaa uimarantaa.

Huoli ympäristöstä

Vuolaista kehuista huolimatta kuokkalalaiset osasivat tarkastella kotikontuaan myös kriittisesti. Puuttuvien kirjaston ja kirkon ohella huolenaiheet liittyivät pitkälti ympäristöön ja sen siisteyteen. Myös rapistumaan päässyt Yrttisuon perhepuisto keräsi asukkailta huolestuneita kommentteja – heille ilouutisena tulee tieto, että puiston kunnostustyöt alkavat kesäkuussa. Kuokkalan nopea kasvu sai monet toivomaan rakentamisen hillitsemistä. Arkkitehtuurista kritiikkiä keräsi keskusta, jota arvosteltiin keskeneräisenä, sekavana ja liian ahtaana. Lisäpalveluista toivottiin eniten kodintarvikeliikkeitä sekä lähikauppoja ja kioskeja. Myös Alko keräsi useita ääniä, vaikka monet tuumivatkin alkoholin vaikutusten näkyvän katukuvassa tarpeeksi hyvin nykyiselläänkin.

Kyselyllä Kuokkalan Asukkaat ry haki itselleen ja koko Kuokkalalle tunnuslausetta. Iskeviä isku lauseita kertyi asukasyhdistyksen raadin puntariin lopulta aikamoinen pino. Tarkan harkinnan jälkeen voittajaksi julistettiin ”Kuokkala – Päijänteen helmi”. Valittu iskulause miellytti raatia sen perinteikkään soinnin vuoksi – onhan kaupunginosaa tituleerattu tuolla arvonimellä historian saatossa ennenkin. Lisäksi ehdotus kuvasti hyvin Kuokkalan luonnonläheisyyttä ja toisaalta myös alueen laajuutta, sillä Kuokkala on paljon muutakin kuin vain maisema kaupungista etelään.

Kirjastoa kaivataan

Asukaskyselyyn vastanneista 80 % kannatti oman kirjaston hankkimista Kuokkalaan. Heistä puolet painotti, että kaupunginosan on ehdottomasti saatava oma kirjatemppelinsä. Kirjaston puute keräsi myös eniten mainintoja kaupunginosan huonona puolena ja palvelujen puutteena. Kuokkalalaiset lausuivat myös mielipiteensä Jokivarren koulun lakkauttamisuhasta. Vastaajista 65 % kannatti koulun säilyttämistä. Lakkauttamisen kannalla oli kuitenkin vain muutama vastaaja.

”Kotoisa Kuokkala”

Jokivarren koulun puolustajien maalaamista uhkakuvista huolimatta Kuokkalan koulut ja päiväkodit keräsivät asukkailta runsaasti kiitosta. Kaupunginosaa kehuttiinkin useaan otteeseen ihanteellisena ympäristönä lapsiperheelle. Toisaalta kaupunginosan monimuotoiset asuinmahdollisuudet tekevät Kuokkalasta hyvän sijainnin oikeastaan kenelle tahansa. Lähes kaikki vastaajat kertoivatkin viihtyvänsä alueella hyvin tai peräti erinomaisesti. ”Kotoisa Kuokkala”, kuuluikin eräs ehdotuksista tunnuslauseeksi. Asukkaat kuvailivat Kuokkalaa rauhalliseksi ja viihtyisäksi asuinalueeksi, josta on kuitenkin hyvät yhteydet Jyväskylän keskustaan. Peruspalvelujen tasoa ja riittävyyttä pidettiin pääsääntöisesti hyvänä. Alueen terveyspalvelut saivat myös kehuja, tosin laboratoriopalvelujen siirtyminen keskustaan nostatti vastalauseita.

 

Luonnonläheinen Kuokkala

Kiitosta keräsi myös uusi asuntokanta, mutta silti edulliset hintatasot. Vastaajien mukaan Kuokkala on ihanteellista aluetta myös omakotitalosta haaveilevalle, sillä luonnonläheisyys ja kauniit maisemat kuuluivat kyselyn perusteella alueen kiistattomiin ansioihin. Ihastusta herättivät Kuokkalaa ympäröivien Päijänteen sekä Jyväsjärven läheisyys. Jyväsjärveä kiertävä Rantaraitti ja liikuntamahdollisuudet yleensä keräsivät kiitosta. Kaipaamaan jäätiin vain Jyväsjärven puolelta puuttuvaa uimarantaa, jollainen on kuitenkin ollut jo pitkään kaupungin suunnitelmissa.

Huoli ympäristöstä

Vuolaista kehuista huolimatta kuokkalalaiset osasivat tarkastella kotikontuaan myös kriittisesti. Puuttuvien kirjaston ja kirkon ohella huolenaiheet liittyivät pitkälti ympäristöön ja sen siisteyteen. Myös rapistumaan päässyt Yrttisuon perhepuisto keräsi asukkailta huolestuneita kommentteja – heille ilouutisena tulee tieto, että puiston kunnostustyöt alkavat syksyllä. Kuokkalan nopea kasvu sai monet toivomaan jo rakentamisen hillitsemistä. Arkkitehtuurista kritiikkiä keräsi keskusta, jota arvosteltiin hieman keskeneräiseksi ja hieman ahtaaksi. Muutoin Kuokkalassa kyllä todettiin tilaa riittävän. Lisäpalveluista toivottiin eniten kodintarvikeliikkeitä sekä lähikauppoja ja kioskeja. Myös Alko keräsi useita ääniä, vaikka monet tuumivatkin alkoholin vaikutusten näkyvän katukuvassa tarpeeksi hyvin nykyiselläänkin.

Asukasyhdistys sanansaattajana

Myös Kuokkalan Asukkaat ry ja Kuokkanen-lehti saivat osansa kommenteista. Vuosi sitten toteutettu uudistus lehden toimitustavassa keräsi asukkailta runsaasti kiitoksia. Toimitus sai myös liudan juttuvinkkejä, joita ryhdyttiin toteuttamaan jo heti seuraavassa numerossa. Itse asukasyhdistyksen rooli nähtiin laajana ja merkittävänä. Yhdistyksen tärkeimmäksi toiminnan muodoksi vastaajat nostivat asukkaiden tiedottamisen ja alueellisen yhteishengen luomisen. Yhdistyksen nähtiinkin toimivan sanansaattajana sekä asukkaiden että päättäjien suuntaan. Toimintaideoita yhdistys sai asukkailta runsaasti ja käsittelee niiden toteuttamismahdollisuuksia tarkemmin tulevissa kokouksissaan.